maanantai 18. maaliskuuta 2013

LONDON 2013

Maanantai 11.3

Eli mun herätyskello soi tosiaan lopullisesti kello 03.35. Siinä sitten varmaan vähän alle kahden tunnin yöunilla rupesin pakkaamaan matkalaukun loppuun ja valmistauduin lähtöön. 04.50 mun faija lähti autolla heittämään mua ja Melissaa lentokentälle, jossa oltiin vähän ennen sovittua aikaa eli puoli kuutta. Lento lähti 07.55 kohti Lontoota, Heathrowin lentokenttää.
Lontoossa oltiin paikallista aikaa noin yhdeksältä, josta mentiin vajaa tunnin metromatka Russell Squarille, jossa hotellimme sijaitsi.
Siitä minä, Mira, Melissa, Anna, Yatsi ja Maria mentiin hotellin läheiselle ostarille Hear & Tortoiseen syömään ja shoppailtiin siellä jonkun aikaa - mun mukaan lähti 15 puntaa maksava snapback! Sen jälkeen lähdettiin koko luokan kanssa katselemaan kuuluisia nähtävyyksiä. Käytiin myös London Eyessa, joka oli ihan mahtava kokemus! Sieltä näkyi kaikki niin hyvin ja sai hyviä kuvia!


Tiistai 12.3

Meillä oli herätys kello 07.30 ja noin kahdeksan aikoihin mentiin hotellin aamupalalle, joka oli aika huono - paahtoleipää jonka päälle voita tai hilloa, mysliä ja kaksia eri muroja joiden kanssa maitoa ja juomaksi teetä, kahvia, vettä tai omena/appelsiinimehua.
Sen jälkeen lähdettin koko luokan kanssa Science Museumiin. Onneksi siellä oli ilmainen netti ja kahvila josta sai ruokaa ja jossa vietin Miran ja Yatsin kanssa melkein koko museossa olo ajan. Tämän jälkeen päästiin sinne, mitä ainakin me tytöt oltiin eniten odotettu - Oxford Street ja siellä shoppailu! Parasta vielä, mentiin sinne Double Deckerillä, eli sillä kaksikerroksisella bussilla! Käytiin KFC:ssä syömässä, mentiin Primark:iin, joihin yhteensä meni pakollinen kolmen tunnin Oxford Streetillä olo aika, jonka jälkeen vaan kaikki pojat lähti takaisin hotellille.
Tiistaina ostin vaatteita vaan Primarkista ja Forever 21:sta. Teen ostoksista erillisen postauksen myöhemmin! Kulutettiin tiistaina yhteensä 5½ tuntia shoppailuun, jonka jälkeen mentiin Chinatowniin syömään!

Keskiviikko 13.3

Keskiviikkona meillä oli herätys jo 06.00, koska lähettiin Tonbridgeen kouluvierailulle tyttökouluun Tonbridge Grammar School:iin. Jokanen sai parin, jonka kanssa kulki ympäri koulua. Kaikki siellä oli ihan kikseissä poroista kun kerroin että Suomessa on poroja :-D Niillä oli koulupuvut ja liian paljon meikkiä, värjätyt hiukset ja kynsilakat ovat kielletty. Myös kesäloma siellä on vain kuusi viikkoa, ja kuulemma tiistaina oli satanut 10cm lunta, jolloin ei tarvinnut mennä kouluun... :-D
Kouluvierailun jälkeen lähdettiin luokan kanssa National Galleryyn, jossa aika meni taas kahvilassa facebookissa, kiitos ilmaisen netin! Sen jälkeen saatiin taas mennä Oxford Streetille shoppailemaan kahdeksi tunniksi, ja onneksi saatiin, koska mukaan lähti taas lisää vaatteita! Illalla minä, Mira, Maria, Yatsi, Anna, Melissa ja Hilla mentiin jonnekkin Italialaiseen syömään ihan kunnolla, jälkiruuat myös! ♥

Torstai 14.3

Herätys oli 08.00 ja lähdettiin aika aamusta luokan kanssa Camden Towniin shoppailemaan vähän lisää ;-) Ite ostin kaksi toppia, yhden pitkähihaisen ja vähän tuliaisia. Tosi moni meistä tytöistä osti myös Nutella & Banaani letun, joka oli ehkä maailman parasta, nam! ♥ Tän jälkeen tultiin takaisin hotellille päin - kaikki muut meni syömään ja mä menin hotellihuoneeseen nukkumaan, koska mulla oli tosi huono olo. Meillä oli päivällä aika monta tuntia vapaa aikaa, joten muiden syömisten ja mun nukkumisen jälkeen lähettiin käymään hotellin läheisessä Starbucksissa ja tultiin pakkailemaan laukkuja.
Illalla lähettiin yhdessä luokan kanssa kattomaan The Lion King -musikaali, joka oli ihan huippuhyvä! Hotellilla oltiin joskus puoli yhdentoista jälkeen, ja kävin hotellin alakerrassa ostamassa limua ja Ben & Jerry's jäätelöä, koska siellä oli sellainen automaatti ♥ unelma!


Perjantai 15.3

Vika päivä :-( Herätys oli onneksi vasta 08.30 ja joskus vähän ennen yhdeksää mentiin aamupalalle. Sieltä tultiin nopeasti pakkaamaan matkalaukut loppuun, vietiin ne hotellin matkatavara säilytykseen ja lähdettiin luokan kanssa kohti British Museumia, joka oli onneksi noin 10 minuutin kävelymatkan päässä. Sieltä jokaisen piti etsiä kolme "kiinnostavaa" esinettä ja pistää ne mieleen. Kierreltiin Miran, Yatsin, Marian, Atron ja Niklaksen kanssa siellä jonkun aikaa, jonka jälkeen mentiin ulos ostamaan juomista ja niitä hyviä lettuja ♥ Vietettiin loppuaika siellä ulkona, vaikka yhdessä vaiheessa rupesikin vähän satamaan!
Sieltä mentiin koko luokka yhdessä johonkin Italialaiseen syömään ja pakko sanoa, että oli tosi kiva kerrankin viettää vähän enemmän aikaa koko luokan kanssa :-) Syömisen jälkeen haettiin matkalaukut hotellilta ja lähdettiin metrolla kohti Heathrowin lentokenttää, josta lento lähti 18.20 takaisin Suomeen :-( Suomessa kone oli 23.20 Suomen aikaa ja jotenkin oli haikee tunnelma tulla takaisin kotiin, koska juuri oli alkanut olla tosi kivaa! Muutenkin mulla oli perjantaina ihan kamala olo, joten ei ollut yhtään kivaa matkustaa lentokoneessa kipeenä. 

Tää oli kyllä yksi parhaimmista ja ainakin ikimuistoisimmista matkoista missä oon ollut tai tuun edes olemaan! Viiden päivän aikana meidän luokkahenki kyllä parani, koettiin yhdessä tosi paljon kaikkea ja nauroin varmaan kuukauden edestä ja vatsalihakset kipeäksi :-D Kiitos 8A! ♥
Tein teille myös pienen videon tältä matkalta, hope you like it :-)



7 kommenttia:

  1. tämä on yksityinen video, pahoittelumme :/

    vaikka toi video ei nyt näykkää, nii tosi kiva postaus ja kivoja kuvia :)

    kiiasb.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sori, olin laittanu ton videon tosiaa yksityiseks! nyt sen pitäis näkyä :-)

      ja kiitos :-)

      Poista
  2. hahaha toi musa xD ihanaa ku tyyppi on salakuvannu meit :DD

    VastaaPoista
  3. Mitenkäs mä tänne päädyin... :D ahh ikävä noit aikoi <3

    VastaaPoista